Blogi

  • Kesä 2025 kasvattajana

    15.9.2025 by

    Mitä opin? Kaiken maasta, seuraamalla maata, sitä missä leipä kasvaa ja kaikki viholliskuvat. Ne oppii erottamaan vaan hyvällä tarkkailulla ja viisautta anomalla ymmärtää sitkeyden ja sitoutumisen pakko. Ymmärtää vielä ajattelemisesta päästyäänkin! ” Maa ei omistajaansa petä!” Maassa on turva ja opetus ja motivaatio oppia. Vaikka jotain aivan pientäkin. Sekin tuntuu ihmeelliselle, kun sen itse oivaltaa.… Lue lisää

  • Syyskuun mietteet. Kuvassa Tähti

    13.9.2025 by

    Olin unohtanut maksaa sivuistani ja yks kaks heräsin, että miten voin sen tehdä kun on jo myöhässä. Silti haluan ehdottomasti omat maksetut sivut pitää yllä. Aloin äkkiä kirjoittaa. Olen tehnyt kaikkea muuta. Kuvannut kukkia, lehmiä, joitain pikku tapahtumia, turhaa siivoamista ja elämänsä toistoa. Kaikki on jo koettu, nähty näistä ikkunoista tästä pihapiiristä, näistä hiljaisista valoisista… Lue lisää

  • Pieni on kaunista, vai onko sittenkään

    24.8.2025 by

    Asiaa leivästä. Meillä Soinissa oli 1980-90- luvuilla luottamusmiespohjalla toimiva kulttuurilautakunta. Silloin oli myös viikon mittainen Soini-viikko elokuun puolessa välissä Soinin päivän ympärillä. Jo silloin oli teemana että jotain omaa kulttuuria ja jotain kansainvälistä ja näyttelyt Soini talolla saivat olla kesän lisäksi elokuussa koulujen alkamiseen. Huolehdimme taidekasvatuksesta. Myös vanhusten luona vierailu oli osa ohjelmaa viikon aikana.… Lue lisää

  • Vähän siitä puhutaan

    9.1.2025 by

    Vähän siitä puhutaan siitä onnesta ja vastuusta minkä uusi ihminen tuo. Se läheisyys. Kipeä on miettiä oman rinnan kasvatteja maailmassa, noita nälkäisiä repijöitä. Vaativat, vaativat kädet ja suut. Kirjoitin näin kauan sitten. Omat lapseni olivat murrosiän tuntumassa ja oman äitini kuolemasta oli kulunut jo aikaa vuosia ennen lasteni syntymää. Joku kysyi, miten voit kirjoittaa omista… Lue lisää

  • Kesällä mietittyä

    15.10.2023 by

    Vaikka olin maatalosta lähtöisin, en ollut oppinut tuntemaan rikkakasvien juuria. Vai oliko Juvan Pakinmaan kylässä rintamamiestontilla juuret vielä nuoret ja rikkakasvit helpompia. Täällä liki 300 vuotta vanhassa talossa on pihassakin ehtinyt kasvaa tymäkässä karjataloudessa sellaiset kasvit mitkä tarvitsevat voimaa ja kestävät aikaa pienen juurenpätkänkin jäädessä multaan. Tutuiksi ovat tulleet nokkonen, juola, rönsyleinikki ja elämänlanka. Näitten… Lue lisää

  • Kanatarhan kulmalla koettua

    19.7.2023 by

    Kukko Kultasulka kiekui neljästä alkaen. Yö kanatarhan kattorakenteissa tarkoitti siirtymävaihetta, jossa edellisestä kanalaumastamme on elossa yksi musta kana ja tämä vahva kukko. Rouva ei päässyt yöpuulle näin korkealle useista yrityksistä huolimatta. Tilanne on sikäli kaunis ja ruma yhtäaikaa, koska emme tienneet emmekä tiedä, mitä teemme näille viimeisille, kun uusi lauma tuli päivän varoitusajalla kotiimme. Halusin… Lue lisää

  • Miki Liukkosen muistolle

    9.7.2023 by

    En tiennyt tätä kirjailijaa. En tiennyt hänestä mitään. En katso teeveetä, en sanomalehtiä. Selasin puhelimesta otsikoita ja eri lehtien kirjoituksia. Sitten Helena Petäistön kirjoitus pysäytti minut täysin. Miki Liukkosen poismenon huomioivat Ranskan suurimmat sanomalehdet Le Monde, Le Figaro ja Liberation. Hänen kirjoista kaksi on käännetty Ranskaksi. Erityisesti O sai ylistävän vastaanoton. Le Monde kehui kirjoittajaa… Lue lisää

  • Miehen ääni

    3.3.2023 by

    Tykkään miehen äänestä. Eikä sille mitään voi, jos jostain asiasta tykkää. Kaipaan miehen ääntä. Ei mikään voita sitä, kun rakastettu kutsuu nimeltä Leena! Se on arkista sinfoniaa, koska hänellä on niin kaunis ääni. Kutsuva ääni. Kirkossa kaipaan miehen ääntä kanttorina. Sanokaa mitä sanotte, niin virsien veisuu matalammalta ja lujaa kuuluu perinteeseen. Siinä on pontevuutta ja… Lue lisää

  • Ilta on tullut Luojani

    17.2.2023 by

    Kuka opettaa lapsemme rukoilemaan ellemme me? Kuvataidekoulussa koulutyttö istui työnsä ääressä aivan ajatuksissaan ja sanoi puoliääneen: -kun ei tiedä mikä on totta. Koulussa opetetaan ja jotkut uskovat että Jumala on luonut kaiken ja Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme puolesta. Kotona sanottiin, että älä usko niitä, se on täyttä puppua ja tarua. Pysähdyin tässä kohtaa.… Lue lisää

  • Olen palaamassa kotiin

    13.2.2023 by

    Edellisen kerran palasin kotiin 21-vuotiaana. Silloin vuosien lenkiltä etsijänä. Lopulta lähes kuoleman kidasta. Ei se ole ollut helppoa haluta elämältä kaikki. Pitkä etsijän tie näki lopulta Lahden kansanopiston perinteisen korkean rakennuksen ulko-oven päällä tekstin: Elämän totuutta etsi. Laskin kassit käsistäni avatakseni oven ja päätin: tänä talvena etsin elämälleni pohjan, eli totuuden. Löytyköön sitten vaikka Intiasta.… Lue lisää

View all posts

Kategoriat