Meidän talon yhdessä yläkerran huoneessa on ollut kirjahyllyn alimmalla hyllyllä ja sen alla korkeasti lattiatilassa muistiinpanot, luentomonisteet, esseet, hahmotelmat ja kurssisisällöt kaiken muun paperitavaran kanssa rakkaassa järjestyksessä yli kymmenen vuotta. Huoneessa haisee muoville aina kun kevätaurinko alkaa lämmittää suuresta eteläpäädyn ikkunasta ja kukkiin nousee vihreää. Ajattelin, että muovin haju nousee muovimatosta. Tämä kamari on ainoaJatka lukemista ”Käsiala”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Tein piiraita, ruisleipää, lanttukukon. Luomukyyttövasikan lihat on nyt leivinuunissa. Munavoin teen aamulla Helsingissä.
Koko päivän, kun paistoin riisipiiraita, ensi kertaa laktoosittomia 150 kpl ja enemmän, ne jotka paloivat pohjasta. Uuni oli kuuma, Koko ajan ajattelin kirjoitusta, niin aktiivisesti että melkein poltin taas. Uuni oli ihan sairaan kuuma. Mutta siinä piti paistaa myöhemmin vielä ruisleipä ja lihat jälkilämmössä. En ehtinyt kirjoittaa. Se on aina sääli että työ, leipätyö. vieJatka lukemista ”Tein piiraita, ruisleipää, lanttukukon. Luomukyyttövasikan lihat on nyt leivinuunissa. Munavoin teen aamulla Helsingissä.”
Ajattelen elokuvaa
Ulkotila on ikkunoista näkyvä puutarha, piha, lintujen ruoka pihlajassa, pellot, peltojen jälkeen koivikon takana on järvi. Sieltä aurinko nousee ja silloin järvi kimaltelee. Aina haluaisin kuvaamaan kimallusta. Sitä ei kuitekaan saa juuri sellaisena kameralle, kuin sen koen, oikeasti. Samoin kuin lintuja ei voi tallentaa kameralle. Linnun luonteva arkuus ja lajille tyypillinen ääni ei välityJatka lukemista ”Ajattelen elokuvaa”
Langat. Langoilla, langoilta, langoille
Langat Aina niitä väistelee kun kuvaa. Tolpatkin jöröttävät ja kiviröykkiö nousee niitten juurelle. Pilaavat rauhaa. Langoilla, langoilta, langoille Lankapuhelimella kulki tarpeellinen ääni. Yhteys puhelinlankaa pitkin. Niistä pakotettiin luopumaan. Numeron sai edelleen valita puhelinnumerokseen mutta langat jäivät tarpeettomina tolppiin ja talon eteläpäätyyn. Langoilta langoille vedettiin sähkö kaikkeen kuuteen kesämökkiin peltojen läpi, rantakoivikon läpi Iiroonjärven vanhaan rantaan.Jatka lukemista ”Langat. Langoilla, langoilta, langoille”
Ketä mökeissä asui?
Silloinkaan en pysähtynyt kuvaamaan. Vaikka reppuhiihdossa pysähdyin, ja patikoidessa. Mutta autolla posotin aina vain. Tuttujen teiden varsilla yhden huoneen mökki siellä täällä jokaisena vuodenaikana. Voi. Koskaan en pysähtynyt. Luulin että ajan vielä rauhassa. En olisi matkalla minnekään. Tallentaisin kaiken ja kuvittelisin tunteet, joita mökin hellan ääressä on koettu. Tai kukkaverhojen sisässä kun on nukahdettu, unet.Jatka lukemista ”Ketä mökeissä asui?”
Painoin nappia Lähetä
Se oli eilen. Mietin voinko lähteä kävelemään Arpaisten patikan 28 km, kun apurahahakemus on viittä vaille valmis. Sitten Paula Ollikainen ja Mika Salmi sopivasti olivat Paulan kotikonnuilla ja valmistelivat patikkaan lähtöä. -Minä lähden. Tämä ratkaisi. En hetkeäkään epäillyt jaksamista, vaikka edellisestä vastaavasta matkaasta oli ainakin 10 vuotta aikaa. Kysymykseni oli ainoastaan se, pääsenkö sen jälkeenJatka lukemista ”Painoin nappia Lähetä”
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.