Asiaa leivästä. Meillä Soinissa oli 1980-90- luvuilla luottamusmiespohjalla toimiva kulttuurilautakunta. Silloin oli myös viikon mittainen Soini-viikko elokuun puolessa välissä Soinin päivän ympärillä. Jo silloin oli teemana että jotain omaa kulttuuria ja jotain kansainvälistä ja näyttelyt Soini talolla saivat olla kesän lisäksi elokuussa koulujen alkamiseen. Huolehdimme taidekasvatuksesta. Myös vanhusten luona vierailu oli osa ohjelmaa viikon aikana. Läänintaiteilijat arkkitehtuurista, kuvataiteesta, tekstiilitaiteesta ym tuotimme kuntaan luennoimaan koulussa ja nättelyineen. Se oli palvelu, johon kunnan tarvitsi maksaa vain matkakorvaukset Vaasan läänin taidetoimikunnasta.
Soini opittiin nopeasti tuntemaan vieraanvaraisena ja mukavana pikku kuntana. Mietimme kokouksissa mitä tarjoamme heille tervetulopöydässä ja mitä annamme kuntalahjana kiitokseksi kenellekin. Ei ollut itsestään selvää vaan ajattelimme persoonaa ja millä kulkuvälineellä hän jatkaa matkaansa. Meille oli tärkeää että se olisi jotain yleispätevää ja jatkokäyttöistä. Ei tarvitse olla Soinin vaakunoilla ja tekseillä varustettua. Mustavalkoiset kortit valokuvista elämän iloon, suruun, onnitteluun ja kiitokseen. Ne oli kuvattuna Soinissa olematta silti leimattu Soiniin. Oli valikoima Tyrvään keramiikan saviruukkuja, joissa annoimme jotain, vaikkapa muutaman kortin tai jotain syksyisestä kasvimaasta. Painatimme ruskean Soini paperikassin, jossa tyylikkästi alareunassa valkoisella SOINI. Tilasimme myös taiteilija Tuula Ylivinkalta Logon vähän isompaan ruskeaan paperikassiin, jossa saattoi antaa jotain ja se oli tyylikäs jo tyhjänäkin.
Ajat muuttuivat. Korttien kirjoittelu loppui. Tyrvään keramiikan korvasi halvat italialaiset ruskeat ruukut ja kulttuurilautakunta lopetettiin. Katsottiin aikaa sinne ja tänne ja puhe rahasta tuli lähes ainoaksi. Työntekijöitä kulki muista kunnista ja Soinin kulttuurielämä ja vapaa-ajan vietto täällä ei ollutkaan enää yhteinen asiamme. Talkootyö alkoi tuntua puisevalle, kun jokaiselle alueelle oli oma työntekijänsä. Ja täällä asuvista useat olimme saaneet omat lapsemme lähtemään jo kouluihin tai työhön muualle. Meistä tuntui luontevalle muuttua elinikäiseksi opiskelijaksi. Se vei ajan ja elämä jatkui omilla saroillaan.
Tuli juhlavuosia Suomessa ja Soinissa. Tuli kasätapahtuma Soinillinen. Ja mietittiin taas juhlatoimikunnassa erilaisia asioita Soinin hyväksi. Oli tullut jo kotoinen ajatus yhteisestä ruisleipätaikinasta, johon Soinin emännät tuo vanhaa juurta ja leivotaan teemalla Juuret Soinista. Syntyi lyömätön idea puhtaasta aidosta ruisleivästä antaa vieraileville. ”Juuret Soinista” teksti, ruskea paperipussi ja siinä rukiintähkistä valokuva painettuna. (Saatoin joskus kirjoittaa käsialalla tuoteselosteen toiselle puolelle: Leivottu vanhaan juureen suomalaisesta luomurukiista, vedestä, jodioidusta suolasta ja paistettu leivinuunissa. Ei sisällä mitään muuta jauhoa tai lesettä.)
Soinillisen esiintyvät taiteilijat nostivat leivän kuntalahjana usein rintaansa vasten ja tunsivat aidon rukiin tuoksun pussin läpi. Irene Kolunsarka leipoi sopivan ohuen reikäleivän tilattaessa ja se saatiin tuoreena. Allekirjoittanut leipoo lähinnä omalle porukalleen ja yhteisiin ateriahetkiin. Tuliaisena moniin omiin menoihin otan leivän pakasteesta. Viesti ruisleivästä oli kiirinyt jo tämän kesän Soinillisen jousikvartetille Gutsille, jotka kokoontuivat eri puolilta Eurooppaa Puuhiin viikoksi harjoittelemaan. Kunnan tiedotus heille oli että olemme luopuneet leivän antamisesta mutta annamme kyllä muuta. Pääseekö joku teistä hakemaan nämä muistamiskassit kunnasta ennen konserttipäivää? – Eikö kunnasta tule ketään konserttiin? – Leipä oli kyllä kiva –
-Miksi leipä ei ollut hyvä muistaminen? Kenen idea oli poistaa? Miksi meiltä ei kysytty mitään? Emmekö me rakenna yhdessä tätä kuntaamme tyylillä? Näinkö on varaa unohtaa mikä tapa tai tyyli täällä on ollut? Talkoilla ja sydämellä keksitty idea oli leipä. Leivän voi lahjoittaa jollekin jos ei se itselle sovi jostain syystä syötäväksi. ” Lähetä leipäsi vetten yli!” Leivällä on oma sanomansakin. Se on tarkoitettu jaettavaksi. Ja kaikki tarvitsevat ruokaa, rikkaat ja köyhät. Miksi miksi jotain tavaraa? Sitä on kaikilla liikaakin ja nurkat täynnä. Näin kirjoitin kunnan kahdelle eri toimihenkilölle.
Vastausta en ole kummaltakaan saanut. Mutta niin pahan mielen että päätin kirjoittaa julkisesti asiasta. Kuulutan tilannetajua! Miten muusikko ottaa jonkun kassin jossa on aamiaistarjotin ja tuubihuivi ja muki ja kankainen Soini kassi…. Heille sitä samaa yrittää jakaa jokainen kunta jossa esiintyvät. Miksi ja mihin he ottaisivat sen junaan jolla jatkavat Helsinkiin ja/tai lentokoneeseen? On jo nuotit, soitin, esiintymisvaatteet, viikon tarvikkeet Soinissa oloon? Kuka tarvii suuressa maailmassa Soini-kassia? Kasseissa löytyy tyylikkäämpiä jokaiselta, jos tarvii. Minua loukkaa vanhana talkootyöläisenä se, että minulle ei edes vastata. Teen johtopäätöksen, että sitä mitä Kyläpääskyt ry yhdistyksenä on ja miten tasokas tapahtuma Soinillinen on ja että meillä on hankkeella saatu tila Puuhi, joka soi! Kuunnelkaa tämä viimeinen lauseeni: Tämä kaikki on turhaa kunnan ja valtion varojen tuhlaamista. Parempi kuin menisivät muualle! Niin minä ajattelen meidän talkootyönkin arvostamisesta nyt. Emme jaksa enempää. Itken.
Leena Valkeus
http://www.leena valkeus.com
Leena Valkeus 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.