Suurta vai pientä

Tämä otsikko on kutsunut minua koko kevään. Arkkitehti Anssi Lassila, @oopeaa, sanoi Puuhin valmistumisen aikoihin: Ei ole tarkoitus tuottaa Soinin kokoiseen kuntaan satoja henkilöitä, vaan kymmeniä. Ihmisen kokoiseen paikkaan, Puuhiin, mahtuu hyvin noin 70 henkilöä. Joskus sitä luulee, että meidän Iiroonrannan teatteri tuo mammuttiyleisön, mutta ei. Eihän sitä edes tarvitse. Yleisömme on noin 25-40 henkilöä ja annamme viisi esitystä kesäkuulla ja heinäkuun alussa, kesäsoinilaisillekin. Sitten lähdemme lakkasoille, olemme festareilla, tai vain kotona kasvihuoneessa nauttimassa aamukahvin yksin, ehdottomasti yksin. Me emme ole nuorisoseuran teatteri emmekä kosiskeleva hömppä kesäteatteri emmekä täysin improteatteri. Meidän teatterissa on tärkeää ihminen ja luonnollinen uteliaisuus elämään. Kirjoitamme teatterin itse sen jälkeen, kun näyttelijät on selvillä. Aina meillä on ajatuksia herättävää ja samalla mielenkiintoista sanottavaa tavallisesta elämästä. Tavallaan koko perheen teatteria, mutta tähän mennessä emme ole huomioineet lapsia erikseen edes lipun hinnassa.

Suurta vai pientä? Hyvä yleisö päättää. Me olemme asettaneet itsemme alttiiksi ja meidän olemuksemme ja ajatuksemme on rento ja hyväntahtoinen. Emme lyö ketään. Kunnioitamme. Ensi kesäksi kuvittelemme saavamme Hama apurahaa, jolla palkkaisimme muutamaksi kuukaudeksi teatterialan ammattilaisen, miehen, aktivoimaan käsikirjoituksiamme niin, että miehet Soinissa osallistuisivat teatteriin yleisönä ja näyttelijöinä. Miesääni meiltä on puuttunut. mutta emme suuria määriä yleisöä ehkä silläkään voittaisi. Veisimme teatteria eri kylille ja sitä kautta haastaisimme maan hiljaisia, mutta arvokkaita henkilöitä.

Mutta mitä haluan sanoa kirjoituksellani? Suuria tunteita on aina taiteessa hyvä olla. Tänä hiotun tekniikan aikakaudella ei sovi unohtaa , että ihmisellä on tunteet, suuret tunteet, unelmat ja ajatukset. Arki ei yksin riitä, ei siivous ja pönötys eikä viimeistelty tekninen ulkomuoto. On uskallettava, yhä uudelleen uskallettava. Rohkeus on avainsana. Aitous on avainsana. Rehellisyys on avainsana. Keskeneräisyys on totta aina vaan ihmisenä olemisessa. Se on uskallettava tunnustaa. Ja tosiasia, etteivät meidän pienet kivat esitykset muuta historiaa millään tavoin. Mutta meidän on saatava esittämisen hetket iloisina tapahtumina, joissa palvelemme lippunsa maksanutta, hyvää yleisöä.

Käsikirjoitusta kirjoitettaessa on tärkeää, että on jo jotain kirjoitettua päiväkirjassa tai aihioissa. On tosiasia, että keväällä, kun koulutyö on vielä päällä, ei saata olla voimia pieneenkään kirjoittamiseen. Silloin haluaa tarttua kuin hukkuva oljenkorteen, aiemmin sanoitettuun ajatukseen. Kun ei voimat riitä, eikä ole olevinaan yhtään ajatusta päässä, on tärkeää sanat sanotut aikanansa. Käyttämättömät pienet riimit. Sillä me sanoitamme omat esityksemme. Iiroonrannan teatteri voi hyvin. Se uskaltaa. Se sietää kaaosta ennen ensi-iltaa ja sen jälkeen vielä nöyrästi elää ja parantaa epäselviä kohtia. Mielestäni se on suurta, oikeaa ja iloista. Elämä on kesken mutta se ei ketään haittaa. Jos uskaltaa. lv