Rauhassa juon pienen pannullisen pannukahvia pannumyssyn lämmöstä. Tänä aamuna kuuntelin YLE radio 1 aamun ajankohtaista. Vaihteeksi siedin sen tunnin, kun samalla virkkasin merseroidusta puuvillalangasta pientä pyöreää liinaa lautasen alle keittiön lasiselle pöydälle. Sain valmiiksi ensimmäisen nyt ja aloitin toisen samaan hengenvetoon. Käsityö on koukuttava asia, minulla varsinkin virkkuukoukulla koukkuaminen. Yritän välttää puhelinta aamuhetkeen asti hyvän yöunen jäljiltä. Ajattelun rauha on aidoimmillaan minun omaa valintaani ollut nuoresta asti.
Koskaan ei tiedä miten päivä lähtee menemään. Kun on varaa valita ja olla vapaa aikatauluista. Janne Saarikiven kolumni tuli selkeästi ja mielenkiintoisella painotuksella, asiat myös. Ajattelin antaa palautetta siitä radioon. Ajattelemisen ohella minua aina on kiinnostanut miehen ääni toimittajana, koska yleensä puhe tulee kivasti miehen äänen mataluudella mutta muuten kuin pyssyn piipusta suoraan selkeästi suurella asiansa osaamisella. Kiitän siitä tässä yhteydessä. Jatkoin virkkaamista yhdeksään ja heti sen jälkeen alkavaan Muistojen Bulevardiin. Se on minulle hyvän mielen hetki, kun usein tulee ikivihreitä eri puolelta maailmaa. Lauluja, joissa ääni ja tulkinta saa minut unelmoimaan hyvästä maailmasta. Rytmi nostaa takapuoleni mukavasta tuolista kertaamaan tanssiaskeleita ja pyörähdyksiä rumbassa, salsassa ja tangon hurmioon vie suomalaiset parhaat tulkinnat. Ihmeekseni mieluisimmat ovat siinäkin miesäänet kaukaa nuoruudesta, Taisto Tammi, Reijo Taipale, Eino Grön ja en muista nimee nyt eräästä. Tänä aamuna kuvittelin, kun katsoin tiskipöytää ja olen jo perjantaina lähdössä Tampereelle koko viikonlopuksi nuoruuden ystävän luo kylään ja teatteriin. Kaikkien ohjaajien Niskavuoret haluan nähdä.
Ja kuivittaisin lehmät ja tekisin kaiken nyt heti aamulla. Sitten otin puhelimen. Näin yhteysystäväni maininneen minut HS artikkelin julkaisunsa yhteydessä. Kuutti Lavonen: ”Ei taidetta tarvitse ymmärtää, se täytyy kokea. Esteettinen elämys merkitsee henkistä voimaa. Kauneutta, joka liittyy aina hyvyyteen, oikeuteen ja totuuteen. Kauneus ei ole ulkokohtaisuutta tai koristeellisuutta vaan tunteen tasolla syvenevä vahva kokemus.” Melkein itkin tämän kauneuskokemuksen äärellä tänä aamuna.
En tiskannut, en mennyt lehmiä moikkaamaan. Avasin koneen ja kirjoittamalla jaoin tämän ydinasian, joka vaikutti ihan mahdottomasti minuun. Välitön ajatus oli, että ennen 3.5.2020 minun on matkustettava Didrichsenin museoon Helsinkiin. Ja ohimennen huomasin että Kuutti Lavonen on syntynyt vesimiehen merkeissä. Vesimies on paras merkki. En halua tästä kommentistani sen enempää huomiota. Näyttelyyn menen niin myöhään että kaikki työt on jo varattu. Että ei tule himoa ostaa. Tätä himoa pidättelee eniten se, että ei oikein ole seiniä, niin sitä kautta ymmärrän paremmin että ei minulla ole taiteeseen enää rahaa. Valaisimia, design retro, etsin kirppareilta tai antikvaareista ajan kanssa. Kiirettä ei ole mutta sellaiseen on tilaa ja tilausta ihanassa sisustamishimossani.
Vielä menen tämän päivän päänsärkyä aiheuttavaan tosiasiaan, mitä yritän siirtää. Apurahahakemus E-P Kulttuurirahastolle hangertaa todellisuudessa kauneuden kaipuun ohella. Hyvänen aika miten nopeasti vuosi menee. Aina on uusi haku, aina on autonkatsastus, aina on renkaan vaihto ja aina on maatalouden veroilmoitus ja luomutarkastus ja nurmen täydennysnurmen siementen tilaus. Liian vilkkaan aika menee. Se häiritsee minun humanitääristä rauhaa ja rakkautta. Rahasta pohjimmaltaan on kysymys minunkin elämässäni vaikka luulen olevani sen yläpuolella. Pääosin kuitenkin nautin elämästä vanhassa talossa hankien keskellä kaikkien ajatusteni ja kauneuselämysteni maailmassa. Pakko minun ei ole jakaa vahvaa esteettistä kokemus- ja sen tallennusmaailma suuremmalle yleisölle, ei mikään pakko. Luotan, jos voin koskettaa ihmisten tunnemaailmaa, sekin puoli tulee järjestymään. Turhiin kokoontumisiin ei ihmisen tarvitse osallistua, ei kenenkään, ei milloinkaan. Ei tänä valoisana helmikuun aamunakaan. lv
Leena Valkeus 