Koko päivän, kun paistoin riisipiiraita, ensi kertaa laktoosittomia 150 kpl ja enemmän, ne jotka paloivat pohjasta. Uuni oli kuuma, Koko ajan ajattelin kirjoitusta, niin aktiivisesti että melkein poltin taas. Uuni oli ihan sairaan kuuma. Mutta siinä piti paistaa myöhemmin vielä ruisleipä ja lihat jälkilämmössä.
En ehtinyt kirjoittaa. Se on aina sääli että työ, leipätyö. vie usean viikon ajan luomisen ja hiljaisuuden ja rauhan. Taas paistaa aurinko järveen, kimaltaa, näen ikkunasta. En voi jäädä tähän enempää kuin tämä ilmoitus. Jospa ajatus vielä pulppuaisi ensi viikolla yhtä riemullisesti kuin eilen leivinpöydän ääressä leivinuunin kuumuudessa kasvotusten. Teen analysoinnin miltä tuntui tehdä tämä kaikki. Summassa, fiiliksellä, suola ja lämpö ja aika.
Kuitenkin tämä on vähin mitä voin tehdä tyttären rakkaisiin häihin Espoossa. Häät on huomenna. Munavoin teen Helsingissä sisareni luona aamulla. Vien täältä omien kanojen luomumunat ja laktoosittoman Oivariinin. Lihakupit nappaan uunista vähän aiemmin ja nostelen padoista kyytön paistit vuokaan vierekkäin ja siinä matka jatkuu Helsinkiin. Kaikki tämä vaatii analysoinnin. Ihan mahdoton epäilys kaiken onnistumisesta. Lapseni luottaa. Sanoi, että ainahan ne ovat olleet hyviä ja ihan gurmeeta, mitä olet itse tehnyt. Mutta jos nyt ei olekaan?
Taivas synkkeilee. Lanttukukko jää kotiin. Tein sen huvikseni ensi viikon ruuaksi. Tai sitten palastelen pakkaseen pahojen päivien varastoon. Pakastin tyhjenee aikalailla. Mukaan lähtee paljon eri ihmisille ompputuoremehua, piiraat, jäät, jauhelihaa yhdelle tytölle. Niin ja Vaasanjaakon puolukkajuomaa kylmäeteisestä nuorimmalle. Omenia kuistilta, viimeisen puun ripustuksista. Nyt on lopetettava. Perhosia on vatsasssa. LV
p.s. minä palaan viimeistelemään tätä sitten kun on pitkä hiljaisuus ja tyhjä tupa, kaikesta vastuusta. Ensi viikolla on vielä kaksi päivää vuosi sitten luvattua velvoitetta. Teen ne pois. Vasta sitten olen aika vapaa. lv
1.11.2019 on monen vaiheen jälkeen ilta istua ajatuksineen. Leipomuksiin ei ole tarvinnut koskea. Kaikki onnistui, kaikki maistui, kaikkea sai jakaa lapsille ja läheisille. Kylmälaukussa tuli kotiin vielä viikon ruuat ja hääkakkua, hyvää kakkua! Kuitenkaan en pysty enää analysoiden tarttumaan aiheeseen, miten laitoin suolan, jauhot ja mitä ajattelin. uudet tehtävät tempaisivat heti maanantaina Espoosta ja Helsingistä palattuamme. Talvi oli tullut. Paljon töitä karjan kanssa ja puutarhassa oli pakko saada valmiiksi ennen kovempia pakkasia. Yhtä työtä ja työtä ja työn vähentämistä sillä, että ei lupaa kenellekään mitään eikä käy kokouksissa innostumassa tai ideoihin tarttumassa. Aivan valtavasti koko ajan tapahtuu. Ei tällainen luetteloiminen ole mitään luomista. Ei tällaista kukaan tarvitse.
Jotain suurempaa koin kuitenkin tänään pyhäinpäivän aattona. Pesin lyhdyt ja heti aamusta lähdin haudoille. Ei ollut kiire, kylmä oli varpaille ja sormille. Liekit jäi sinne hämärään marraskuun ensimmäiseen mutta mieli nousi korkeuksiin. Muistin kiittää edellisiä sukupolvia kauneuden ja pyhyyden jakamisesta. Hiljaa veisasin kävellessäni. Oma äitini haudattiin pyhäinpäivänä. Olin nuori opiskelija. Kuinka voisin ohittaa tämän syksyisen juhlan muutoin kuin suurella hengellisellä hiljentymisellä? Tiesin, että radiosta tulee hyvää musiikkia. Jo iltapäivällä Näistä levyistä en luovu (Pirkko Lahti, psykologi) toi monta sielunmessua ja kuoroa. Hyvin valittua musiikkia ja hyvää tietoa sielua nostattavasta musiikista kuulijan kuljettamisesta kohti iloa ja valoa. Siirtymämusiikkia tuhosta rauhaan.
Koko illan soitan tuota ohjelmaa Yle Areenalta.W.A. Mozart: Requiem d-molli KV626 solisteille, kuorolle ja orkesterille, osa Lacrimosa
Bach Collegium Japan, joht. Masaaki Suzuki. Gabriel Fauré: Messe de Requiem, messu op. 48 sopraanolle, baritonille, orkesterille ja uruille, 7. osa In paradisum
Schleswig-Holsteinin festivaalikuoro ja Ensemble Orchestral de Paris, joht. Rolf Beck
Kuinka voisin muuta?
Leena Valkeus 