Ajattelen elokuvaa

 

Ulkotila on ikkunoista näkyvä puutarha, piha, lintujen ruoka pihlajassa, pellot, peltojen jälkeen koivikon takana on järvi. Sieltä aurinko nousee ja silloin järvi kimaltelee. Aina haluaisin kuvaamaan kimallusta. Sitä ei kuitekaan saa juuri sellaisena kameralle, kuin sen koen, oikeasti. Samoin kuin lintuja ei voi tallentaa kameralle. Linnun luonteva arkuus ja lajille tyypillinen ääni ei välity kuvissa. Siksi en niistä välitä. On asioita jotka täytyy kokea.

Kokemuksen määrä on valtava varasto minussa. Alitajunnan käyttöön otto on ratkaisevaa. Siitä voi tunnistaa oman persoonansa. Kokemisen tavasta ja kokemisen syvyydestä luodaan, jos luodaan.

Päähenkilö lähestyy kotitietä polkupyörällä. Talon julkisivu pihan ja kotitien ympärillä avautuu laidunmaina kotieläimineen. Pihapuut on kasvaneet ja varjot on pidentyneet. Lapset ovat kavereineen kesälaitumella pelloilla, rannassa, lähimetsikössä. Ilma on täynnä kesäkuun tyynen illansuun linnunlaulua ja kärpästen surinaa.

Sisätila rakentuu tulisijasta, pitkästä pöydästä ja penkeistä. Sisätila on tupa, josta ikkunat avautuvat eri ilmansuuntiin. Sisällä on vuorokausi. Sisällä on hetket ja kohtaamiset. Lämpö ja katse. Avoin ovi lähteä tai tulla. – Pelkään lukittuja ovia.

Puuhellan ääressä kohdataan. Ahvenet paistuvat voissa, perunat kiehuvat ja ruisleipäviipaleet yltävät matalan lautasen reunasta reunaan. Voi on leikattu pyötään savikulhoon. Lautaset on levitetty pitkälle pöydälle. Mies ja vaimo kohtaavat. Katseessa on suurta ymmärrystä. Hyvät sanat ovat hyvässä järjestyksessä. Sanoja on vähän, niin vähän, että niissä järjestyvät parhaat sanat parhaaseen järjestykseen. Kohtaaminen kuvataan elokuvakerronnalla. Kesäkuu.

Kodin henki rakentuu menneestä, tästä hetkestä, tulevasta. Vanhan talon henki huokuu tunteita, hiljaista tietoa, arvoja, käden taitoja. Kauneus kehittyy siitä miten näitä kaikkia on ymmärretty ja miten ne nyt tässä hetkessä ymmärretään ja miten hyvä vapautetaan. Miten avoin talon ovi on? Onko ilo ylinnä?

Yhä uudelleen samassa tilassa, hyvässä valossa tullaan, ollaan ja taas lähdetään. Elämä on sisältö. Tekniikka on väline. Tämmöisestä tiedän jotain. Kasvaminen kuvaamiseen on hidasta ja kipeää. Tärkeintä on ollut jäädä kasvamaan tähän maisemaan, suomalaisen kesän valoon.

Illalla taivas oli harmaana yllämme. Koko maailma satoi. Kukkaverhojen sisässä nukahdimme. Kello herätti. En antanut sen soida. En pelkää herätä varhain näihin valkeisiin aamuihin. Pois täkin untuvasta. Ikkunasta, yön jälkeen linnut nopeasti soittavat ääntään. lv