Langat
Aina niitä väistelee kun kuvaa. Tolpatkin jöröttävät ja kiviröykkiö nousee niitten juurelle. Pilaavat rauhaa.
Langoilla, langoilta, langoille
Lankapuhelimella kulki tarpeellinen ääni. Yhteys puhelinlankaa pitkin. Niistä pakotettiin luopumaan. Numeron sai edelleen valita puhelinnumerokseen mutta langat jäivät tarpeettomina tolppiin ja talon eteläpäätyyn.
Langoilta langoille vedettiin sähkö kaikkeen kuuteen kesämökkiin peltojen läpi, rantakoivikon läpi Iiroonjärven vanhaan rantaan. Ei tiennyt edellinen sukupolvi, kun viattomasti myi tontin toisensa jälkeen kaupunkilaisten virkistykseksi. Sitä ei tiennyt, että Iiroon vanhaan maatilaan kohdistuva rasitus kestää iankaikkisesta iankaikkiseen. Peltotilkut muuttuvat leveiksi pientareiksi, kaivetuksi, tallatuksi ja hoidetuksi tieksi suurillekin koneille. Pellon halkaisee tie ja pellon alla menee kunnan vesijohto.
Ei tiennyt minunkaan sukupolveni. On omistettava auto, jos aikoo kohdata hiljaisuuden, luonnontilan ja kauneuden. Jonkun suojellun suon ja tummavetisen lammen luo löytää turverekkojen ja muutaman aukkohakkuun jälkeen. Pyörillä poljetut polut ovat muistissa, tai pilven päällä. Ihmiset ovat loppuun ajettuja ahneuden kuolemansynnin seurauksena.
Langoille pyrin kirjoittamalla Niskavuoren tähän aikaan. Kyyttökarjaa otin suojeluuni tunteakseni työn ja varhaisen valon. Sen iankkisen sanan että maa ei omistajaansa petä. Tarvitsen talon, pellot, pientareet, kotieläinten kauniit äänet ja raskaan työn jälkeen unet. Tarvitsen leivän ja sen tiedon miten kovan työn takana on hyvä terveellinen leipä. Teen työtä tavoittaakseni edellisen sukupolven arvot, omat juureni ja tämän talon perinteen viljellä maa karjan lannalla ja taistella vihollisia vastaan. Juolan juuret ja elämänlangan juuret ovat valkoiset. Ne näyttävät kauniilta mutta ne on aina uudelleen jaksettava tunnistaa ja repiä pois, juurineen kaikkineen. Ne ovat valkoisia valheita.
Asun tätä taloa, elän näiden seinien suojassa ja tämän talon henki on ottanut minut suojelukseensa. Mutta aina unessa, kun suljen oven ja astun ulkorappusille, eteeni avautuu lapsuuteni kodin piha korkealla mäellä kuusien ja mäntyjen ympäröimänä. Isän ja äidin raivaamat pellot ja kaikki rakennukset mäelle ja rinteeseen sijoiteltuina. Ja kaikki elämä.
– Kun tulit yöllä viereeni ja hyväilit, luulin makaavani lapsuuteni talon nurkalla. Ja tuolta ruispellon takaa näkyy naapurin kivinen navetta ja kuuset. Ja kun otit minua syliisi, näin että olen tässä. Vesi sataa suoraan ikkunoihin. Yöperhosia ei lentele. lv
Leena Valkeus 